Pentunäyttelyssä Kaapelilla
Tänään oltiin Helsingissä kaapelitehtaan pentunäyttelyssä Hirmun (No Copyright Naughty'n Nice) kanssa. Kyseessä oli neitokaisen ensiesiintyminen näyttelykehässä. Uranavaus ei mitenkään valtavan loistokkaasti alkanut, sillä esiintyminen ei oikein sujunut ja takapäätäkin piti jostain syystä arastella. Arvostelut oli kuitenkin ihan lupaavat:
Pentunäyttely Helsinki 2.3.08, tuomari Karin Bergbom
"Erinomaista rotutyyppiä. Kaunis pää ja ilme. Hyvä etuosa. Seistessä hyvä ylälinja. Hyvä raajakorkeus. Arastelee hieman takaosaansa. Normaalisti kulmautunut. Hyvä turkin laatu. Liikkuu hyvin edestä, mutta kovin lyhyellä askeleella takaa. Hyvä karva."
PEK 2
Hirmun sisaruksilla sujuikin sitten paremmin. Sisko Tyyne oli VSP-pentu, veli Viki ROP-pentu ja toinen veli Nöpö PEK 2 KP.
Kasvattajaluokassa Hirmukin alkoi jo esiintymään ja koko sisaruskööri oli oikein edukseen. Ryhmä palkittiin KP:lla ja sitä kehuttiin mm. korkeatasoiseksi ja kauniisti kunnostetuksi.
Parin tunnin odottelun jälkeen päästiin isoon kehään, jossa sisarukset jatkoivat edelleen mallikkaasti. Tämä No Copyright-porukka, kasv. Satu Stenroos oli lopulta hienosti BIS 2 kasvattajaryhmä. Ihan mahtavaa!
Onnittelut kasvattaja-Sassalle vielä kertaalleen ja kiitokset koko mukanaolleelle nocopyright-tiimille erinomaisen mukavasta seurasta. =)
(Hirmun kuva: Sassa)

6 Comments:
At 6:53 ap., raparperit said…
Siitä se Hirmun ura lähtee nousuun !
At 6:56 ap., raparperit said…
oho..luin vasta loppuun ..siis onnittelut hienosta menestyksestä kasvattajaluokassa !!!!
At 10:38 ap., Anonyymi said…
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
At 4:27 ap., Anonyymi said…
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
At 11:49 ip., Mika said…
Kiitos kommenteista! Hienoa, kun olitte kaikki mukana, Ylpeä teistä!

Lähetä kommentti
<< Home