Ärripurrit

perjantaina, kesäkuuta 19, 2009

Juhannusvoivotukset


Lystikästä & vähälumista Juhannusta!
toivottaa Ärripurrilan väki

torstaina, kesäkuuta 18, 2009

AapoUunoMörökölli

Tiistaiehtoona Ruutin poika Aapo kävi visiitillä kantakodissa. Oli hauska nähdä pikkukoira pitkästä aikaa ja samalla nypittiin vähän pentukarvaakin pois. Aaposta oli kasvanut iso ja tomera poika. Samanlainen reipas touhupetteri on kuin pienenäkin... eikä ollut moinenskaan, vaikka Äiti, Mummu ja Lelu yritti vähän komennella. Ruuti & Aapo leikki trimmin jälkeen hippaa ja otettiin siinä parit kunnon hepulitkin muun temmellyksen ohessa.


Mörökölli 16 vkoa

Heppu ajasta ikuisuuteen


FIN MVA Foxforest Gold Mine
10.8.1995 - 10.6.2009

10.6. saapui suru-uutisia Espoosta. Rakas borderivanhuksemme Heppu on siirtynyt ilmavoimiin, autuaammille metsästysmaille. Heppu eli lähes 14 touhun täytteistä vuotta onnellisena & rakastettuna perheenjäsenenä. Se oli iloinen ja terve toheltaja, kunnes parantumaton sairaus uuvutti koiravanhuksen voimat.
Heppua muistan erityisellä lämmöllä. Se oli vaikea mutta ihana, haastava ja rakastettava otus... Kekseliäs höppänä, jonka elämästä ei vauhtia ja vaarallisia tilanteita puuttunut. Heppu oli Suuri Persoona ja ikuinen pikkupoika.

Lepää rauhassa rakas touhupelle Heppuli.
Sinä jätit ikuisiksi ajoiksi borderin mentävän reiän sydämeeni.

Tiinalle & Nooralle sydämelliset kiitokset Hepun hyvästä hoidosta, sekä voimaa ja lohdullisia ajatuksia surun keskelle.

Open Show


Sunnuntaina 7.6. cairnikarkelot Ikaalisissa jatkui Open Showlla. Itse olin jo kotona palautumassa edellisen päivän syväjäädytyksestä, mutta Tiina & Lego jatkoi urheasti esiintymisiä paikalla.
Tanskantuliaisemme handlauksesta vastasi edelleen kasvattaja-Lotte, jonka kanssa pikkuvillikko esiintyikin hienosti. Lego voitti vanhemmat urospennut, mutta hävisi PU-kisassa nuoremmalle komistukselle. Viikonloppu oli Legon osalta oikein onnistunut, joten sydämelliset kiitokset Tiina & Lotte!

Ikaalinen 7.6.09, tuomari Krister Ohlander
"Trevlig helhet, fina proportioner, maskulin huvud som kunde vara ngt mer utfyllt i nosparti. Mörka, vackra ögon ngt rak, framskjuten skuldra bra kropp, kors och bakställ. ? päls. Rör sig trevligt från sidan, ngt uppåt fram. Trevligt temperament."
PEK 1 KP, PU 2-PENTU

sunnuntaina, kesäkuuta 07, 2009

Erkkari 2009

Eilinen päivä (...oikeammin vuorokausi...) vietettiin autossa & Ikaalisissa, cairnien erikoisnäyttelyssä. Aamulla starttasin liikkeelle kukonlaulun aikaan ja klo 23 ehdin takaisin kotiin. Kilometrejä mittariin taisi kertyä n 700... onneksi matkaseurana oli Anne, joka toimi kuskina suurimman osan taipaleesta ja jonka seurassa pitkä matka taittui muutenkin mukavasti. Vaikka matka oli pitkä, ilma jäätävän kylmä, eikä kotiintuomisia juurikaan ollut, kannatti erkkarissa ehdottomasti käydä. Paikalla oli kaikki ihanat tutut ja tunnelma erkkarissa oli muutenkin loistava, joten lystikäs kokemus ja hieno kesäretki... arktisista olosuhteista huolimatta =)

Ärripurrilan omaa väkeä ei ollut tällä kertaa matkassa, mutta kimppaotuksista kävi näytillä Lego, Duffy, Pösö & Hirmu. Alla tulokset:

Ikaalinen 6.6.09, tuomari Iain Shaw / pennut Ann Wall

vasemmalla Lego & Lotte, oikealla ROP-pentu & Tessa

Nordcairn's Cotton Eyed Joe (Lego)
PEK 1 KP, PU 1, VSP-PENTU
"Lovely head. Correct eye. Good stop. Good bite. Lovely teeth. Feet of front outturn. Good lenght of neck. Correct shoulders. Good coat. Entire. Correct bend of stifle. Nicely balanced. Moved slightly close at back, but otherwise ok."

nuoriherra Duffy

Ärripurrin Teletappi (Duffy)
AVO EH
" Nice head & expression. Good neck. Moving a little wide in front. Level topline. Tailset ok. Moved a little wide behind. Good quality coat. Good temperament."


vanhanaikainen Pökötti

McPippan Luke Skywalker (Pösö)
VAL ERI
" Old fashion-type head. Nice dark eye. Neck & shoulder ok. Moves well in front. Topline & tailset ok. Moves with drive. Good temperament. Shows well."


Hirmu & kasvattajansa Satu

No Copyright Naughty'n Nice (Hirmu)
NUO ERI NUK 3
"Very nice head and expression. Good neck and shoulders. Moves well in front. Good depth and spring of rib. Level topline. Good tailset, moves ok behind. Good coat quality. Good temperament."

Legon sijoitukseen täytyy olla enemmän kuin tyytyväinen, koska kisassa oli mukana 12 urospentua. Hienoa! =)
Legon handlauksesta vastasi erkkarissa kasvattaja-Lotte, joka oli Tanskasta asti saapunut koirinensa paikalle. Lotella oli näyttelyssä mukana myös Legon emä Ronja (Nordcairn's Remember Me), joka oli erkkarissa PN 4.
Hyvin meni erkkarissa muillakin sukulaiskoirilla: Meidän M-pentueen iskä Jago (Prankster's Iago) oli PU 2, sai SERTin ja tuli muotovalioksi! Hiphuraa!! Hirmuisesti onnitteluja vielä tätäkin kautta Maijalle, Antille ja kasvattaja-Tarulle =)
Hirmun sisko Tyyne (No Copyright Never the Less) oli PN 3 ja sai ekan SERTinsä. Onnea Katja, hienosti tehty!!

siskolikat Hirmu & Tyyne the serttivoittaja

Hyvin meni monella muullakin sukulaisella, joten onnittelut kaikille tasapuolisesti.
Kiitos hauskasta seurasta kaikille ihanille cairnisteille. Annelle ja Tiinalle ihan erityiset kiitokset telttalainasta ym avusta.... valmiiseen pöytään oli helppo tulla. Kiitos & kumarrus.

Hirmun kuva on omasta kamerasta. Kaikki muut ihanat kuvat Sassan & Mikan käsialaa.

keskiviikkona, kesäkuuta 03, 2009

Kätilönä

Eilisilta ja viime yö valvottiin ystäväni westienartun synnytystä. Kätilöä ei lopulta tarvittukaan, koska jouduttiin turvautumaan keisarinleikkaukseen. Leikkauksella syntyi 4 potraa pikkuwesseliä, 1 uros ja 3 narttua. Loppu hyvin, kaikki hyvin siis.
Tämä westiepentue ei liity ärripurreihin oikeastaan mitenkään, mutta oli hienoa olla läsnä ja nähdä westievaavoja pitkästä aikaa.
Ärripurrilasta toivotetaan onnellisia aikoja ja hyviä vointeja sinne pentulaatikon äärelle!

Pätkä kesälomaa

Ärripurrilassa on viikonpituinen tynkäkesäloma menossa. On harrastettu yöuinteja, nahkan grillausta, lojumista ym kesäisiä rientoja. Nenät on suunnattu kohti tulevaa ja pikkuhiljaa aletaan valmistella maalle muuttoa. Voi elämä tätä ihanuutta!

Nyhjää tyhjästä

23.5. Lego kävi Tiinan kanssa Rauman näytelmissä. Kotiintuomisia ei tällä kertaa irronnut. Mutta niinhän se on, että aina ei voi voittaa. Tai edes jokatoinen kerta.
Raumalla tosin oli aika erikoinen päivä muutenkin cairnkehässä =) Uroksista ei löytynyt yhtään ERIn arvoista ja sitä rataa....................................

Alla Legon arvostelut, tuomari Letitia Bett:

"Good dog, active & alert. Good bodyprop. Good harsh coat. Level topline. Very good tailset. Good layback of shoulder, but lacking return of upperarm. Expression good. Good dark eyes. Well-set ears. Head prop. would be better. Scissorbite. Moved well."
PEK 2

(Legon kuva: Mika Huolman)

tiistaina, kesäkuuta 02, 2009

Pikeä tapaamassa

23.5. kävimme Ruutin kanssa tapaamassa Pikeä. Pikkuneiti oli tullut isäntäväkensä kanssa Vierumäelle viikonloppua viettämään. Marjan & Piken kanssa käytiin yhdessä lenkillä Vierumäen hulppeissa maisemissa sillä aikaa, kun Piken isäntä löi kolopalloa greenillä.

Aluksi Äitikoiralla meinasi mennä hermot pienen pusukoneen kanssa...


... mutta pian tunnelma jo lämpeni ja äiti & lapsi kirmasivat iloisina yhdessä.
Pikellä vauhtia ja sisua riitti, vaikka Äidin perässä pysyminen tuotti välillä vähän vaikeuksia.

Jossain välissä ehdittiin tehdä arkeologisia kaivauksiakin. Ja yhdessä tietysti.

Rannassa päivystettiin lintuja ja haukuttiin pientä koskea.

Olipa hauska retki hauskassa seurassa. Kiitos Marjalle & suloiselle pikkuotukselle.

Helarallia

Helatorstaina meille saapui päivähoitoon Hirmu & Mörkö. On varmaan turha edes mainita, että menoa & meininkiä riitti. Jossain välissä sain Hirmun nypittyä, mutta muuten päivä oli yhtä hurlumheitä. Oli melkoisen haastavaa viedä viisikko yhtä aikaa ulos, varsinkin kun pienin Mörkö ei vielä ihan hallitse hihnaetikettiä... Sen sijaan metsälenkki Koiskalaan, jossa lauma sai juosta valtoimenaan sujui ihan hyvässä hallinnassa.
Mörköstä oli tullut parissa viikossa ihan iso neiti jo.
=)

Ruuti-Äiti & karvalapsi

Legon ROPinat


Nordcairn's Cotton Eyed Joe

Tanskantuliainen käväisi Tiinan kanssa jälleen näytelmissä. Tällä kertaa Salossa ja mukavien tulosten kera:

17.5.09 Salo, tuomari Lilian Hanniste

"Erittäin hyvä tyyppi ja koko. Kaunis pää, oikea purenta, tummat silmät, hyvät korvat. Hyvä selkälinja ja häntä. Riittävä rintakehä. Hyvät raajat. Oikea turkki. Vapaa liikunta".
PEK 1 KP ROP-pentu

Hienoa Lego, kiitos Tiina! =)
(Legon kuva: Mika Huolman)


Ruuti kävi Iskällä

Ruuti-kaivurilla on nenä savessa
Roturallista Ruuti lähti Koirasten mukana Espooseen. Anne tahtoi Ruutin kyläilemään, jotta Pösö-iskällä olisi vaihtelun vuoksi vähän vauhdikkaampaa seuraa. Ruutihan lähti visiitille ihan mielellään ja viihtyi siellä mainiosti. Tytär leikitti ja juoksutti isäänsä kolme päivää siihen malliin, että nähtiin semmoinen ihme, kun Pösöltä alkoi loppua virta. Taisi olla ihan ensimmäinen kerta, kun tämmöistä pääsee tapahtumaan.
Annen kanssa Ruuti pääsi mukaan isäkoiran hakutreeneihinkin. Ruuti sai kokeilla ensikertalaisena helppoja alkeita ja suoriutui niistä ihan kohtuullisesti. Taitaa olla perinyt isältään jotain pieniä taipumuksia tähänkin lajiin.

Ruuti kiittää Koirasen väkeä kivasta villikkolomasta!

Roturallia

Nasu

16.5. olikin vuorossa RotuRace Hyvinkäällä. Tämä oli järjestyksessä jo viides Roturalli ja legendaarinen cairnjoukkueemme Kilttikansan Kivikovat mukana viidettä kertaa =)
Karkeloihin osallistui myös kaksi muuta cairjoukkuetta; Luolamiehet & Ladyt sekä Ärripurrit, tuttuja kiitureita nekin.
Ilma oli suosiollinen ja tunnelma hieno, koirat nautti vieheenajosta ja ihmiset hyvästä seurasta. Ihanaa oli saada tämä kiva poppoo jälleen koolle!
Joukkuekuvat on vielä Juhanin muistikortilla ja kortti jossain Viron rannikolla seilaamassa. Tuloksetkin on netissä järjestäjien sivuilla toistaiseksi väärin.... Joten lisäilen blogiin yksilöajat ja joukkuekuvat myöhemmin.
Ohessa kuitenkin Jonnan kuvia radalta ja joukkueiden sijoitukset.

Miniluokassa kisasi yhteensä 46 joukkuetta ja cairntiimimme sijoitukset oli:

12. Kilttikansan Kivikovat (Mokka, Nasu, Pösö & Ruuti)

MokkaPösöRuuti


20. Ärripurrit (Toivo, Maisa, Duffy & Aapo)


Toivo MaisaDuffyAapo


27. Luolamiehet & Ladyt (Siiri, Mosse, Sohvi & Väinö)


Loppuun vielä lainaus McPippanilan Tiinan, eli Pökötin kasvattajan blogista:
Rotureissi- uutissi
"Rotureissi uutissi eiliselt: Ärripurrilan Sari oli porukoine eile Rotureissis juaksemas. Huhu kertova et Pösö eli McPippan Luke Skywalker juaksi luja ja morsmaikku Nasu melken yhtäluja, ja yhteiset karvalapset sit siin kintereil kans tosiluja. Oikke hiano ja Onne kaikil !"
=)
Kiitokset kaikille mukana olleille!
(kuvat: Jonna Paronen)

Äitienpäivä

10.5. vietettiin Ärripurrilassa kuten kaikkialla muuallakin Äitienpäivää. Meidän lauman ainoat äidit ja juhlakalut onkin nämä karvaiset cairnirouvamme.
Nasu, Ruuti & Lelu järjesti kuitenkin äitienpäiväyllärin emännälleen... Kun palasin töistä kotiin, pöytään oli katettu Mamille herkkuja & ihana valkoinen kimppu nallukoineen. Wau miten huomaavaisia otuksia!
Luulen tosin, että kepo on joutunut vähän avustamaan karvalapsia hankinnoissa...

Lelu & Nasu lähettää myöhästyneet Äitienpäivä-onnittelut Muumille & Nellille.


Karvalasten kuulumisia

Ruutin & Jagon lapsukaiset on kotiutuneet hyvin uusiin perheisiinsä ja ovat kaikki kuulema valtavan reippaita. Hienoa! =)
Kantakotiin on saapunut mukavia viestejä & kuvia Epun, Piken, Aapon & Mörkön kotiväeltä.

Yläkuvassa touhuaa Pike-neiti, jolla on leikki- ja lenkkikaverina suuri & kiltti Kasper.

Myös Aapolta saapui kuvaterveisiä. AapoUunoMörökölli voi vauhdikkaasti ja sillä on leikkikaverina naapurissa asuva westieherra.


Marjalle & Marikalle kiitokset kivoista kuvista!
Ärripurrilan väki lähettää pikkunelikolle perheineen villejä terveisiä.
=)=)=)=)

Radalla kaahausta


Ruuti Ruttunen

7.5. oli vuorossa ratajuoksutreenit Hyvinkäällä. Sinne huristeltiin koko kolmikon kanssa; Nasu & Ruuti pääsi treenaamaan ja Lelu kannustusjoukkoihin. RotuRaceen oli lähdössä tutut kolme joukkueellista ärripurri-tiimiläisiä, mutta treeniseuraksi saimme vain cairniherrat Aapon & Väinön emäntänsä Ilonan kera. Muilla tiimiläisillä oli muita kiireitä, joten luotimme siihen että vieheenajo sujuu vanhasta muistista. Läsnäolleen nelikon treenit sujui hyvin ja koirat nautti touhusta kuten aina.
Etukäteen hieman arvelutti, ehtiikö Ruuti kisakuntoon vauvaloman jäljiltä... Se oli superäitinä muuttanut kaiken lihasmassankin maidoksi ja riutunut itse alipainoiseksi, lihasköyhäksi ruipeloksi. Vaikka söi kuin hevonen erittäin hyvälaatuista ravintoa. Se näytti siltä, että kovempi tuulenpuuska vie sen mennessään kuin höyhenen... Mutta luontoäiti on ihmeellinen ja niin on Ruutin palautumiskykykin. Kolme viikkoa pentujen lähtemisen jälkeen se oli saanut painonsa ja lihasmassan takaisin. Turkkia lukuunottamatta Ruuti on entisellään ja kaahaa vanhaan malliin.
Kun imetys loppui, hyvä ruoka ja vapaat, pitkät metsälenkit teki nopeasti tehtävänsä.

Lelun kesäkampaus

5.5. Lelu pakattiin autoon ja huristelimme Vesilahteen luottotrimmaaja Sarin pakeille. Itsetehtyjen välitrimmien jälkeen oli kiva saada Lelu vihdoin ammattilaisen käsittelyyn ja kuontalo lyhyeen kesäkuntoon. Meidän pienen resupellen tunnistaa taas rotuisekseen =)

Cairnit ärripurrilassa nypitään ihan omin pikku kätösin, mutta Lelun kanssa turvaudutaan mielellään Sarin apuun.

(kuva tulossa)

Tauko

Jestas. Nyt on livahtanut blogin päivityksiin todella pitkä tauko.
Toukokuu on ollut toimintaa & touhua täynnä, kuten jäljempänä seuraavasta kertauksesta voi todeta. Eli hiljaiselosta huolimatta, ärripurrilassa ei ole ehditty ihan paikoilleen sammaloitua......