Ärripurrit

sunnuntaina, toukokuuta 03, 2009

Hurraa Mokka !

Ystävämme & sukulaiskoiramme Mokka (Teelikan Mokkapapu)
sai vastaanottaa tänään Hollolan pentunäyttelyssä hienon tittelin ja kiertopalkinnon.
Mokasta tuli Cairnterrierikerhon
Vuoden Tokocairn 2008

Mokan omistaja & ohjaaja on Jutta Viitanen. Kuvassa Mokka on Nasu-siskon & Ruutin kanssa, Mokka oikeassa reunassa. Ärripurrilasta toivotetaan Sydämelliset Onnittelut Jutalle & Mokalle. Hienosti tehty! =)

Hollolan pentunäytelmät

Nordcairn's Cotton Eyed Joe

Hollolan Kukonkoivussa järjestettiin tänään pentunäyttely, jonne McPippanilan Tiinakin saapui kaukaa Maskusta tanskantuliaisemme kanssa. Ihan turha ei ollut Tiinan & Legon retki Hullulaan, sillä kotiinviemisinä oli lisää palkintokaapin täytettä ja hienot arvostelut.
Lego oli ainoa urospentu, mutta esiintyi varsin mallikkaasti ja miellytti tuomarin silmää kovasti.
Alla Legon arvostelut, tuomarina Juha Palosaari:

"Hyvin miellyttävä, terhakka pakkaus. Erinomainen pää, korvat & ilme. Kaunis kaula, ylälinja & häntä. Eriomainen runko, luusto & kulmaukset. Vapaat, maatavoittavat liikkeet. Upea turkki. Esiintyy kuin vanha konkari."

PEK1 KP VSP-PENTU


Lego on melkoisen aktiivinen ja tohelo tapaus, kuten kunnon cairnilapsen tulee ollakin. Se ehti kaiken muun hyörimisen ohessa tehdä tuttavuutta muihin pentuihin, mm. kuvan isompaan kaveriin.


Kehässä, palkintojenjakotilaisuudessa Lego ihastui ROP-neitokaiseen ja yritti ujostelematta astua sen. Tässä hetki juuri ennen kuivaharjoituksia.... Tanskalainen mahtisonni on siirtymässä tuumasta toimeen.


Olipa hauska nähdä pikkumies livenä pitkästä aikaa! Hieno cairninalku siitä on kehittymässä, vaikka melkoinen marakatti onkin. Ihana oli nähdä myös Tiinaa ja muita tuttuja cairnisteja. Kiitos mukavasta seurasta Tiinalle, Sussille, Eevalle & Jutalle =)

lauantaina, toukokuuta 02, 2009

Hauskaa Wappua!

Ärripurrilassa on vietetty vappua hillitysti. Lelu on porukasta ainoa, joka veti vappukoomat ja sammui torstaina neljän aikaan iltapäivällä. Lelu joutui vappuaattona käymään tohtorilassa jalkavamman vuoksi. Siellä pikkuotus sai tainnutuspiikin ja siltä poistettiin murtunut kynsi.
Vappuilta sujui siltä tokkurassa ja seuraava aamu valkeni siedettävänä kipulääkkeen voimalla. Lelun vappu noudatti siis yleisen vappujuhlinnan perinteitä.
Muu Ärripurrilan väki juhlikin ihan selvinpäin ja vappupäivänä lähdettiin reippaina retkeilemään ja ottamaan ihania aurinkokylpyjä luonnon helmaan.

Hauskaa Wappua ja Wapunjälkeistä elämää kaikille!

Legon poksutili auki

Sunnuntaina 26.4. kimppacairnimme Lego (Nordcairn's Cotton Eyed Joe) osallistui Tiinan kanssa Vaasan näytelmiin. Tuloksena hienosti ROP-pentu ja pikkuhepulle ekat poksut kotiinviemisiksi.
Alla Legon arvostelut, tuomarina Irina Poletaeva:

"Excellent breed type & proportions. Excellent head & expression, correct topline in movement and standing. Very well constructed body. Excellent angulations in movement. Harsh coat. Excellent temperament."

PEK1 KP ROP-PENTU


Kiitos Tiina! Myös Riina-Kaisalle kiitokset Legon handlausavusta!

Mörkö was here

Lauantai-iltana Lahden näytelmien jälkeen hain Mörkön hoitoon Ärripurrilaan. Voi sitä riemua, kun pikkuneiti näki Ruuti-emonsa jälleen. Äidillä & tyttärellä oli lystikkäät leikit yhdessä ja Mörkö myöskin matki mielellään Ruutin tekemisiä. Hauskaa oli =)
Mörkö jäi yökylään ja sunnuntaina veimme pikkukoiran ensimmäiselle metsäretkelle. Ilma oli aurinkoinen ja hurjan lämmin, joten pakkasimme kaikki kolme aikuista & pikkuotuksen autoon ja suuntasimme nenät kohden Koiskalan metsiä.
Metsässä(kin) Mörkö oli tosi reipas ja viipotti iloisesti isompien perässä. Uudet hajut ja uusi ympäristö ei pelottaneet yhtään. Mörkön kanssa harjoiteltiin myös luoksetuloa, joka sujui yllättäin kuin vanhalta tekijältä. Ilmiselvä luonnonlahjakkuus! =)
Mukavaa oli saada Mörkö visiitille ja näitä metsäretkiä tulee varmasti lisää. Mörkö on sijoituskoirani ja tulee jatkossakin olemaan Ärripurrilan lauman osa-aikainen jäsen.

Retkikuvat: Juhani

Lahti kv.

Lauantaina 25.4. kimppacairnimme Hirmu & westiekasvattini Danny osallistuivat Lahden kv. näyttelyyn... joskin ilman suurempaa menestystä.

Hirmun (No Copyright Naughty'n Nice) arvostelut, tuomari Paavo Mattila:

"Hieman lyhyt narttu. Kaunisilmeinen pää. Hieman kookkaat korvat. Kaunis kaula. Hieman suora edestä. Hyvä ylälinja ja takaosa. Hyvälaatuinen karva, ei parhaimmillaan tänään. Häntä saisi olla suorempi, kantotapa ei ole paras mahdollinen. Liikkuu hyvin. Miellyttävä luonne."
NUO EH NUK4

Dannyn (Ärripurrin Puuha Pete) arvostelut omistajansa Sannan handlaamana, tuomari Branislav Rajic:

"15 months old dog. Correct size. A bit longer body. Excellent coat & colour. Many premolars missing. Excellent front. Good neck, topline & tail. Correct angulation. Not efficient movement, toeing out in front. Should be better presented."
JUN EH JUK4

Ja kamera jäi tietysti kotiin sen kerran, kun kasvattia tapaa ihan livenä...
Oli kuitenkin ihana nähdä Danny, Jaana & Sanna =)

Pentulaatikko on hiljentynyt

Ruutin & Jagon rakkauslapset täytti 18.4. kahdeksan viikkoa. Samana viikonloppuna nelikko muutti uusiin koteihinsa.
Pikkukoirien kuulumisia on voinut seurata pentujen omassa blogissa
http://pentulaatikko.blogspot.com
Pentulaatikko kuitenkin vaikenee toistaiseksi ja jatkossa M-pentujen kuulumiset päivitetään tänne Ärripurri-blogiin.

Ärripurrilasta toivotetaan Aapolle, Pikelle, Epulle ja Mörkölle perheineen
onnellista yhteiseloa & paljon yhteisiä vuosia