Ärripurrit

maanantaina, huhtikuuta 30, 2007

Vapputoivotukset


Williä Wappua !
toivottaa Ärripurrilan väki


( Muumin kuva Leku Sulkanen -03 )

lauantaina, huhtikuuta 28, 2007

Opetuslapsi

Ruutilla alkoi opinnot pentukurssilla viime keskiviikkona. Koulunkäynti tekee hyvää tuolle höselölle ja tuntui sillä olevan hauskaakin siellä. Kaikki koulukaverit kiinnosti Ruutia kovasti, mutta mukana olleet englanninbulldoggi- ja mopsipentu oli erityisen lumoavia. Ruutilla on kummallinen viehtymys ruttunaamaisiin kavereihin. Lieneekö Raparperilän mopojengillä osuutta tähänkin asiaan?
Vanha kuva on menneeltä talvelta, 16-viikkoisesta Ruutista. Kuvassa opetuslapsi harjoittelee seisomista, mitä kuvasta tosin on vaikea todeta...... =)
Edessä on monta mielenkiintoista koulutushetkeä ja tuhansia pisaroita tuskanhikeä, ennenkuin höselön saa hakemaan kontaktia kuten äipsäkoira tekee. Alakuvissa siis Nasu seuraamisliikkeessä.






sunnuntaina, huhtikuuta 15, 2007

Uimakausi avattu

Ihanaa. Kiireetön sunnuntai ja mittarissa lämpöasteita +19.
Sen kunniaksi lähdettiin metsään viettämään aikaa. Ei lenkille, vaan tappamaan aikaa ja ihmettelemään kevättä. Koirat sai kaikessa rauhassa olla, nuuskia ja kaivella. Kyllä oli mukavaa! Tyytyväisillä koiruilla hännät viuhui tiuhaan tahtiin ja nenät nuuskutti ahkerasti.
Koska cairnien kanssa ollaan liikkeellä, jossain vaiheessa seesteinen tunnelma vaihtuu tavanomaiseksi karvaralliksi. Älytöntä kaahaamista ylinopeuksilla, metsurihommia, sorsien haukkumista, luvatonta riehumista suolla - jossa hötäkässä Nasu tippui suonsilmään jne. Hikihän siinä tohinassa tulee, joten himouimari Nasu päätti heittää talviturkin pois ja pulahti metsälampeen uimaan. Kylmää taisi vielä olla, koska koira ontui kolmella jalalla vedestä ylös ja vastaranta oli vielä jäässä...
Kolme kertaa uimassa piti kuitenkin käydä,ennenkuin Nasu sai tarpeekseen. Yläkuvissa keppihullut kaahaajat ja alhaalla sorsia haukkuva tiedottaja Muumi, joka edelleen kieltäytyy uimasta (suolla kyllä voi juosta ja kastella herkän hipiänsä).
Alla tiedottaja ja Pyhä Cairni, jolla sädekehä päänsä ympärillä...
Ja uimamaisteri nauttii.

Laitetaan nyt tämäkin tänne...

Luonnetestifiiliksissä ollaan, joten piti alkaa vanhoja asioita kaivelemaan...... Laitetaan nyt tämä Nasun testitulos tähän Kostin tuloksen oheen, vaikka onkin menneen talven lumia. Onpahan sitten tässä näkyvillä Ä-pentueen molempien vanhempien tulokset.
Nasu on testattu 23.10.05 Jokelassa. Tuomareina Sami Kiiveri ja Anne Juppi.

toimintakyky +1

terävyys +2

puolustushalu +1

taisteluhalu +3

hermorakenne +1

temperamentti +1

kovuus +1

luoksepäästävyys +3

laukauspelottomuus + laukausvarma

loppupisteet +151

(kuva on agilitytreeneistä... testissä leikittiin kepillä ja tosissaan leikittiinkin)

Sulhanen luonnetestissä


Tänään ajelin Orimattilaan luonnetestiä katsomaan. Testattavien joukossa oli Ärripurrilan Ä-pentueen isä Kosti, Golden Heroes Hot Shot, om. Johanna Pulkkinen. Tuomareina toimi Kai Tarkka ja Mikael Laine.

Ja Kosusen testitulos näyttää tältä:

toimintakyky -1

terävyys +1

puolustushalu +3

taisteluhalu +2

hermorakenne +1

temperamentti +2

kovuus +1

luoksepäästävyys +2a

laukauspelottomuus + paukkuärtyisä



loppupisteet +112



(kuvia tulossa myöhemmin)

Duffy was here

Duffy kävi eilen kyläilemässä kantakodissa ja pääsi samalla pentuturkistaan. Näin pikku-ukon ensimmäistä kertaa luovutuksen jälkeen ja jälleennäkeminen oli ihan riemukas - trimmauspuuhista huolimatta. Ruuti ilahtui velipojan tapaamisesta myöskin ja parivaljakko jatkoi välittömästi painimatsia siitä, mihin se joulukuussa luovutusiässä jäi. Trimmauksen jälkeen penskat saivat viettää parituntisen peuhuhetken yhdessä ja lienee turhaa edes mainita, että riehulaa riitti. Siinä ohessa kekseliäät sisarukset suorittivat tarkkuus & kestävyyskisan, kumpi pissaa useammin ja tarkemmin keskelle sanomalehteä. Toinen odotti vuoroaan lehden reunalla jo valmiina, kun toinen lopetti toimitusta... ja sitten uudestaan ja uudestaan ja uudestaan ja... Tämän leikin keksi takuulla Duffy, koska on teletappi oikealta nimeltään! Jossain välissä Duffy ehti käydä myös varkaissa kahvipöydässä, jonka seurauksena kaikki koirat sai tuoretta pullaa. Oikea onnenpäivä siis.
Ärripurrilan väki kiittää käynnistä ja odottelee jo innolla seuraavaa tapaamista.

Sylintäydeltä riehulaa, Ruuti vasemmalla ja Duffy oikealla. Painimatsia jatkettiin sylissäkin, joten kuvaaminen oli jälleen kerran ylivoimaisen vaikeaa =)

torstaina, huhtikuuta 12, 2007

6 kk matkamittarissa

Ruuti & sisarukset täyttää tänään 6 kk. Pygmikerholla on siis semisynttärit.
Rakkaat terveiset Ronjalle, Maisalle, Duffylle & Helmutille!

kuvassa Ruuti 7 viikkoisena...

... ja puolivuotiaana.

keskiviikkona, huhtikuuta 11, 2007

Vaara vaanii kotitöissä...


Ruuti on itseoppinut avustajakoira, joka osallistuu yltiöinnokkaasti ihan kaikkiin kotitöihin. Eilen sitten imuroitiin. Ja avustaja oli työntouhussa mukana, tottakai.
Ruuti ei räksytä, eikä hyöki imurin kimppuun. Se kulkee hiljaa imurin rinnalla ja seuraa työn edistymistä. Varjona seuraava avustaja on niin harmiton tapaus, ettei sen läsnäoloa aina edes muista...
Kuten eilen, kun aloin vaihtamaan imuriin suulaketta, enkä viitsinyt sammuttaa konetta sen takia. Laskin letkun käsistäni lattialle, letkun päässä siis pelkkä putki ja kone tohotti täysillä. Suulaketta kaivellessani avustaja ehti tietysti työntää uteliaan nenänsä liian lähelle imurinletkua ja kiinnihän se imaisi koiran kuonoon. En sitä heti edes huomannut, koska mitään älämölöä tai paniikkia ei avustajan toimesta syntynyt. Siinä se ehti hyvän tovin seistä norsuna keskellä eteisen lattiaa imurin letku kuonon jatkeena, ennenkuin pelastin sen kiipelistä.

Hyvät on hermot avustajalla, koska ei ollut tapauksesta moinenskaan. Korkeintaan hivenen häkeltynyt. Ei tullut imurikammoa, eikä muitakaan traumoja. Imurista irtipäästyään heilutteli sille iloisesti häntää ja jatkoi puuhastelua kotitöiden parissa.
Vaikkei Ruuti imurijumissa panikoinutkaan, kuvaa tästä en sentään jäänyt ottamaan...... ; )

... Yhä elossa... Eikä takuulla herne nenässä, vaan ehkäpä herneet nenästä? Vähän pelottaa, veikö imuri ne kaksi ainoaa hernettä tuon karvalapsen korvien välistä?? Että tuliko tehtyä imurilla jonkinmoinen lobotomia nenän kautta =)

perjantaina, huhtikuuta 06, 2007

Pääsiäistä!

Hyvää Pääsiäistä
toivottaa Ärripurrilan noita-akat
kahdessa sukupolvessa

torstaina, huhtikuuta 05, 2007

Kolme varmaa kevään merkkiä...

... Huusholli muistuttaa hiekkalaatikkoa ja alkaa muutenkin olla suursiivouksen tarpeessa. Asiaa ei yhtään helpota se, että joukon juniori aloittaa oman petivaateinventaarion ja tuuletuksen joka aamu klo 7.

... Juoksuhousut on taas kaivettu naftaliinista *huoks*



... ja tätä riittää tienvierillä