Juhannustoivotukset

toivottaa Ärripurrilan väki

Rumat ne vaatteilla koreilee...

Meidän karvahaalarit sai tänään uudet viilennyspyyhkeet vanhojen viritysten tilalle. Helteet tosin ei ole tänä kesänä vielä menoa haitanneet, mutta ehkä sekin aika joskus koittaa. Uudet pyyhkeet on yhtä hempeät ja herttaiset kuin käyttäjänsä......? Ne on nimikoitukin, eli tosi leuhkat loimet.

Muumi sai toimia loimikuvissa mallina, koska on meidän rinsessa ja taitaa hillityn sharmikkaan poseeraamisen. Rinsessa sheikkasi uudessa palttoossaan pihanurmella ja hurmasi kaikki ohikulkijat keikistelyllään.

Sota julistettu

Tänään tuli ällötyskiintiö täyteen, kun Nasun naamasta löytyi kolme ja Ruutilta yksi puutiainen. Saman tien ajoin apteekkiin ja hain koirille myrkyt niskaan. Ikinä aiemmin ei ole myrkkyihin tarvinnut turvautua, mutta nyt näitä ällötyksiä on saanut nyppiä koirista koko kevään. Kemiallinen sota on siis julistettu, sillä luomukeinoin ei tämä vastustaja enää kaadu. Toivottavasti näistä riesoista nyt päästään.Yök.

Tehtäväjako uusiksi

Meidän laumassa on tehtäväjako laitettu uusiksi. Päivystys- ja tiedotustehtävät on siirretty Muumilta Ruutin vastuulle.

Tärkeintä on päivystää ikkunaa ja kommentoida ohikulkijoita. Huomaa hännänasento, joka lisää katu-uskottavuutta.

Kun ikkunat, peilit ja uuninluukku on tsekattu tunkeilijoiden varalta tuhat kertaa, voi vähän aikaa päivystää telkkaria nojatuolista. Luonto-ohjelmat on erityisen huolestuttavia... Tämä ruudussa näkyvä virtahepo oli todella arveluttava tapaus ja sen lähestymisyrityksiä torjuttiin mahtipontisin elkein. Tosin useimmat muutkin otukset aiheuttaa päivystäjälle jonkinasteisen hermoromahduksen.

Mutta mitä tekee tehtävistä vapautettu entinen päivystäjä?

On varhaiseläkkeellä ja toimittaa sohvatyynyn virkaa. Ja taitaa nauttia ressittömästä elämästä.

Jäljestämässä

Torstai-iltana osallistuttiin Nasun & Muumin kanssa PHKK:n mejä-iltaan, jossa oli mahdollisuus tutustua lajiin ja kokeilla lyhyen verijäljen ajamista. Paikalla oli runsas joukko erirotuisia koiria, joiden jälkityöskentelyä oli mielenkiintoista seurata. Suurin osa taisi olla ensikertalaisia verijäljellä, joskin osalla koirista on aiemmin treenattu pk- tai pelastuskoirajälkeä. Kokeilu verijäljellä sujui lähes kaikilla ihan mallikkaasti ja joukossa näytti olevan joitain oikein lupaavankin oloisia jäljestäjiä.

Muumilla oli omalla jäljellään melkoisia käynnistysvaikeuksia. Se etsi ja kulki jäljen mukaisesti, mutta eteneminen oli hidasta, eikä rohkeus riittänyt edetä itsenäisesti ja irtaantua mamista. Muumeli ei selvästikään oikein tiennyt mitä pitäisi tehdä... Sen käyttäytyminen jäljellä oli itseasiassa juuri sellaista, kuin etukäteen arvelinkin luonnetestitulosten valossa - Ei siis yllätyksiä. Vasta viimeiset 15 m ennen jäljen loppua Muumi alkoi edetä jotenkuten. Ihan mielenkiintoinen kokemuksena ja Muumille ensimmäinen (ehkä myös viimeinen...) verijälki =)

Nasulla onkin ajettu verijälkeä aiemminkin. Tosin jälkitreenit on olleet jäissä puolitoista vuotta. Tarkoituksena olisi aloittaa treenit uudelleen tavoitteena mejäkokeet syksyllä tai ensi keväänä. Nasulle tämä oli siis vanhan kertausta ja yhtä innokkaana koira paineli jäljelle kuin aina ennenkin. Vauhtia oli vähän liikaakin, mutten viitsinyt näin lyhyellä pätkällä alkaa menoa toppuuttelemaan. Luultavasti Nasu "kaahasi" siksikin, että haistoi lopussa olevan makuun ja yritti "oikaista" sinne (nämä kokeilujäljet oli lyhyita, Nasun reilusti alle 100 m ja kaarsi voimakkaasti oikealle). Myös parinkymmenen metrin päässä olevat viereiset jäljet molemmin puolin häiritsi Nasun työskentelyä. Kokeiluna siis ihan mainio, mutta Nasun kaltaiselle koiralle vähän hämmentävää. Myös puuttuva kaato oli koiralle selvästi tylsä juttu.

Jälkikokeilussa oli mukana myös Nasun Mokka-sisko ja tytär Maisa omistajansa Jutan kanssa. Molemmat suoriutui omasta osuudestaan hienosti. Mokka on ollut lyhyellä harjoitusjäljellä joskus nuorempana, mutta Maisalle tämä oli eka kerta. 8 kk ikäisen Maisan meno oli hyvinkin lupaavan näköistä. Paremmin Maisalla sujui dybyytti verijäljellä, kuin Nasulla tai Mokalla aikoinaan. Eikä niilläkään niin huonosti silloin mennyt... Taitaa näissä cairneissa vielä jotain käyttöominaisuuksien rippeitä olla tallessa?

Mukavaa jälki-iltaa juhlisti vesisade, jota riitti koko tapahtuman ajan. Kuvia en siis saanut räpsittyä ja oheinen otos onkin jostain kolmen vuoden takaisista treeneistä. Siinä väsynyt mutta onnellinen Nasu on päässyt läpi AVO-jäljen kaadolle.

Postia

Nämä tuli tänään postissa. Nopeaa toimintaa......

Latvian reissusta onkin jo peräti 3 viikkoa aikaa =)

Terapiaa

Tänään vietettiin kaunista saikkupäivää satumetsässä. Seurana meillä oli Hanna, Hilda & Jorma-Ilmari (Hilssua ei näy kuvissa, koska se kaivautui muurahaispesään ja sai hepulin). Ilman Hannan apua ärripurrit oliskin kököttäneet sisätiloissa, koska pikkumamma on toistaiseksi paralenkkeilijä. Viime viikolla paukkui selkä hajalle ja kaiken kukkuraksi venähti vielä niskakin. Tätäkö on "elämisen sietämätön keveys" =)

Sairaslomalla apua on saatu kyllä muualtakin, mutta tänään siis terapiaretkeilemässä Raparperien kanssa. Ja Hannalla tietysti kamera mukana, jippiii!

(Koskapa kamera ei olisi mukana? Epäilen, että se on jo juurtunut kiinni käyttäjään......).

Ruuti rakastaa mopoja ja haluaa nuolla niiden naamat ja nenävekit puhtaaksi. Tässä kuvassa tosin Jortsun huulesta otetaan ihan hampailla pientä maistiaista...

Pohjavillalle nypitty keskenkasvuinen cairni ei ole maailman kaunein näky. Varsinkaan, jollei sillä mahdu kieli suuhun... Onkohan pitkällä kielellä ja herneaivoilla jokin yhteys? Niitä ei ole ainakaan peritty metsuri-äidiltä, joka on kaunis ja viisas ja kuvauksellinen =)

(kaunis äipsä kuvassa vasemmalla - yllätysyllätys, keppi suussa)

Tuli siinä hötäkässä metsurillekin hiki, joten välillä piti pulahtaa veteen vilvoittelemaan. Mutta mitäpä metsuri uidessaankaan muuta tekisi, ellei noutaisi keppiä......

Tämä on vähän kuin fazerin mainoksesta. "Kun taas saapuu hetki sininen". Ja uimamaisteri itse.

(kuvat Hanna Siikaniemi)

In memoriam

Viime viikolla saapui suru-uutisia erään kasvattini perheeltä. Roni on siirtynyt autuaammille metsästysmaille.

Ärripurrin Harald Hirmu

12.8.1995 - 30.5.2007

Roni eli onnellisen elämän rakastettuna perheenjäsenenä, kunnes vaikea sairaus vei pienen westieherran voimat.

Lämpimiä ajatuksia lähetän Ronin perheelle.

Roni elää aina sydämessä ja muistoissa.